Paras ystävä elämän loppuun asti

Kirjan lopetus. En olisi osannut oikein muutakaan odottaa, ja, kuten jo aikaisemmassa tekstissä sanoin, aavistelin jotakin pahaa tapahtuvan jollekin kirjan päähenkilöistä, Shmuelille, Brunon isälle tai itse Brunolle. En ollut kovin väärässä.
       Ensimmäisessä luvussa Bruno esittelee lukijalle hänen "kolme parasta ystäväänsä elämän loppuun asti". Nämä ovat poikia, jotka hän on tuntenut koko lyhyen elämänsä, ja jotka ovat eläneet aivan yhtä suljettua elämää kuin hän itse. Kirjan kuluessa Bruno unohtaa vähä vähältä nämä niin sanotut ystävänsä, pian muistaen enää yhden heistä omaavan punaiset hiukset. Mielestäni tämä kuvaa hyvin sitä mitä aika tekee ihmismielelle, tosin 9-vuotiaalla tämä tapahtuu tietenkin moninkertaistetun nopeasti. Tulemmeko muka muistamaan jokaisen tällä hetkellä omistamamme kaverin nimen vielä 30 vuoden päästä? Tuskinpa.
       Kirjan lopulla Bruno suree sitä, ettei ole vielä päässyt Shmuelin puolelle aitaa leikkimään, ja hänen tulee jo pian palata takaisin Berliiniin. Pojat päättävät toteuttaa suunnitelmansa viimeisellä tapaamiskerrallaan. Samalla Bruno aikoo auttaa Shmuelia etsimään tämän "kadonnutta" isää. Shmuel varastaa Brunoa varten sellaisen kuuluisan "raidallisen pyjaman", jonka puettuaan tämä ryömii aidan ali Shmuelin puolelle. Kriittisenä lukijana minun on huomautettava, että keskitysleirille sisään ja ulos on tuskin noin helppoa livahtaa. Toki  kirjailijalle on suotava hieman taiteellisia vapauksia.
        Bruno tietysti järkyttyy, nähdessään, millaista aidan toisella puolella oikeasti on. Silti hän jää auttamaan Shmuelia isänsä etsinnöissä. Yht'äkkiä ihmisiä aletaan hätistellä marssimaan. Shmuel kertoo, ettei kukaan ole koskaan palannut marssilta. Tässä vaiheessa, lukijana, kiljun mielessäni poikia menemään piiloon jonnekin, tai juoksemaan, mutta tämä ei tietenkään ole mahdollista. Pojat viedään lämpimään huoneeseen. Bruno ei ymmärrä tapahtumista mitään, eikä panikoi. Hän katsoo Shmuelia ja ottaa tämän kädestä kiinni ja sanoo: "Sinä olet minun paras ystäväni, Shmuel. Paras ystäväni elämän loppuun asti."
        Aivan kamala lopetus! Voin sanoa ainakin itse kyynelehtineeni. Tämän jälkeen seuraa vielä ikäänkuin ylimääräinen selittävä luku. Brunon isä sai kovan opetuksen. Jotenkin hän onnistui päättelemään poikansa kohtalon, mistä hän ei ikinä toipunut. Tässä luvussa kerrottiin myös Brunon siskosta ja äidistä sekä heidän suremisestaan. Mielestäni loppuluku oli jollakin tapaa turha, sillä kaiken tämän voisi päätellä, eikä pienestä arvoituksellisuudestakaan olisi haittaa. Toiseksi viimeisen luvun loppu on paljon dramaattisempi, ja siinä on suurempi lopetuksen tuntu. Toisaalta, voihan olla, että kirjailija on nimenomaan halunnut osoittaa, kuinka elämä tällaisten hirveyksienkin jälkeen jatkuu. Ja on aina jatkunut.

-Maaru