Paras ystävä elämän loppuun asti

Kirjan lopetus. En olisi osannut oikein muutakaan odottaa, ja, kuten jo aikaisemmassa tekstissä sanoin, aavistelin jotakin pahaa tapahtuvan jollekin kirjan päähenkilöistä, Shmuelille, Brunon isälle tai itse Brunolle. En ollut kovin väärässä.
       Ensimmäisessä luvussa Bruno esittelee lukijalle hänen "kolme parasta ystäväänsä elämän loppuun asti". Nämä ovat poikia, jotka hän on tuntenut koko lyhyen elämänsä, ja jotka ovat eläneet aivan yhtä suljettua elämää kuin hän itse. Kirjan kuluessa Bruno unohtaa vähä vähältä nämä niin sanotut ystävänsä, pian muistaen enää yhden heistä omaavan punaiset hiukset. Mielestäni tämä kuvaa hyvin sitä mitä aika tekee ihmismielelle, tosin 9-vuotiaalla tämä tapahtuu tietenkin moninkertaistetun nopeasti. Tulemmeko muka muistamaan jokaisen tällä hetkellä omistamamme kaverin nimen vielä 30 vuoden päästä? Tuskinpa.
       Kirjan lopulla Bruno suree sitä, ettei ole vielä päässyt Shmuelin puolelle aitaa leikkimään, ja hänen tulee jo pian palata takaisin Berliiniin. Pojat päättävät toteuttaa suunnitelmansa viimeisellä tapaamiskerrallaan. Samalla Bruno aikoo auttaa Shmuelia etsimään tämän "kadonnutta" isää. Shmuel varastaa Brunoa varten sellaisen kuuluisan "raidallisen pyjaman", jonka puettuaan tämä ryömii aidan ali Shmuelin puolelle. Kriittisenä lukijana minun on huomautettava, että keskitysleirille sisään ja ulos on tuskin noin helppoa livahtaa. Toki  kirjailijalle on suotava hieman taiteellisia vapauksia.
        Bruno tietysti järkyttyy, nähdessään, millaista aidan toisella puolella oikeasti on. Silti hän jää auttamaan Shmuelia isänsä etsinnöissä. Yht'äkkiä ihmisiä aletaan hätistellä marssimaan. Shmuel kertoo, ettei kukaan ole koskaan palannut marssilta. Tässä vaiheessa, lukijana, kiljun mielessäni poikia menemään piiloon jonnekin, tai juoksemaan, mutta tämä ei tietenkään ole mahdollista. Pojat viedään lämpimään huoneeseen. Bruno ei ymmärrä tapahtumista mitään, eikä panikoi. Hän katsoo Shmuelia ja ottaa tämän kädestä kiinni ja sanoo: "Sinä olet minun paras ystäväni, Shmuel. Paras ystäväni elämän loppuun asti."
        Aivan kamala lopetus! Voin sanoa ainakin itse kyynelehtineeni. Tämän jälkeen seuraa vielä ikäänkuin ylimääräinen selittävä luku. Brunon isä sai kovan opetuksen. Jotenkin hän onnistui päättelemään poikansa kohtalon, mistä hän ei ikinä toipunut. Tässä luvussa kerrottiin myös Brunon siskosta ja äidistä sekä heidän suremisestaan. Mielestäni loppuluku oli jollakin tapaa turha, sillä kaiken tämän voisi päätellä, eikä pienestä arvoituksellisuudestakaan olisi haittaa. Toiseksi viimeisen luvun loppu on paljon dramaattisempi, ja siinä on suurempi lopetuksen tuntu. Toisaalta, voihan olla, että kirjailija on nimenomaan halunnut osoittaa, kuinka elämä tällaisten hirveyksienkin jälkeen jatkuu. Ja on aina jatkunut.

-Maaru

Junalla Auschwitziin

Luin juuri kohdan sivulta 45 jossa Bruno perheensä kanssa on lähdössä Auschwitziin junalla, ja se herätti ajatuksia. Hän näkee toiselta raiteelta samaan suuntaan lähtevän junan täynnä juutalaisia, on mielestäni todella hyvä ja yksinkertainen ajankuvaus. Bruno ei ymmärrä näkemäänsä, hän sanoo haluavansa juosta kertomaan heille että heidän junassaan on runsaasti tilaa, mikseivät he vaihtaisi. Junassa jolla he ovat lähdössä, on vain heidät ja pari muuta ja se oli oikein hienoksi laitettu, tilava ja mukava, kun taas toinen juna niin täynnä että varmasti monet eivät varmasti edes mahtuneet hengittämään kunnolla, eivätkä ehkä edes selvinneet matkasta elossa mutta Bruno on täysin tietämätön tästä kaikesta.
          Välillä kirjaa lukiessa Brunon jopa 9-vuotiaalle aika naiivius alkaa hieman turhauttaa, mutta ymmärrän että kirjan kirjoittaja John Boyne on halunnutkin tehdä hahmosta sellaisen. Se, ettei Bruno usein ymmärrä näkemiänsä asioita ja että lukija itse ymmärtää tapahtumien todellisen luonteen häntä paremmin, tekee jollakin tapaa kamalien tapahtumien käsittelemisestä helpompaa. Asioita ei ikään kuin näytetä lukijalle suoraan naamaan vaan ne kiedotaan ensin pumpuliin ja sitten annetaan lukijan avata kääreet itse.

-Maaru Harilo

Alkupohdintoja kirjasta

Tiesin kirjasta jonkin verran jo ennen sen lukemista. Muistan katsoneeni kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta alun, Brunon ja Shmuelin kohtaamiseen asti, mielestäni elokuvassa se tapahtui paljon aikaisemmin kuin kirjassa ellen aivan väärin muista, eli en kovin pitkään ehtinyt sitä katsoa. Olin myös kuullut kirjasta paljon hyvää ja saanut kehoituksia sen lukemiseen, mutta myös kuulin sen olevan hyvin surullinen. Olin kaiken kaikkiaan innoissani kirjan lukemisesta.
        Kirjan aloitettuani jäin kiinni tarinaan jo heti alusta. Se etenee sopivan nopeatempoisesti, ja halusin aina tietää mitä siinä seuraavaksi tapahtuu. 9-vuotias Bruno on myös todella suloinen ja helposti tykästyttävä hahmo. Hän itse pitää itseään aika fiksuna, joten niin häntä pitää automaattisesti lukijakin, vaikka kirjan kuluessa huomaakin tämän olevan todella naiivi 9-vuotiaaksi. Mutta tästä voi syyttää vain ajan propagandaa ja Brunon todella suojattua elämää.
        Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, ja kuten sanoin, erittäin koukuttavalta. Toistaiseksi kirjassa ei ole esiintynyt mitään radikaalia ja tunteita koskettavaa vaikka kaikki tapahtumat Auschwitzissa ovatkin tietenkin todella kauheita. Tästä päättelen että jotakin kamalaa on väistämättä luvassa joko Brunolle, tämän läheisille tai Shmuelille, mutta ei auta kuin lukea ja saada selville siten vaikka tavallaan en haluaisikaan tietää, mutta olen jo niin koukussa että minun on vain pakko jatkaa lukemista. Nähdään kun olen päässyt viimeiselle sivulle!

-Maaru Harilo

Kirjan loppupohdintoja

Olen nyt lukenut kirjan loppuun. Kirjan lopussa kirjan päähenkilö, pieni Bruno-poika menee ottamaan selvää heidän talonsa lähettyvillä olevasta vankileiristä kaverinsa kanssa. Bruno on juuri seuraavana päivänä palaamassa takaisin kotiinsa Berliiniin mutta päättää mennä auttamaan ystäväänsä Shmuelia etsimään tämän isää joka on kadonnut. Vankileirissä pojat viedään kaasukammioon ja pojat kuolevat.

Kirjan loppu oli mielestäni aivan kauhea. Lukiessani kirjaa muutama sivu ennen loppua aloin miettimään että mitähän lopussa tulisi tapahtumaan kun sivuja on enää muutama jäljellä ja mitään mullistavaa ei ollut ainakaan vielä tapahtunut. Tiesin siis etukäteen että kirjassa olisi surullinen loppu mutten tiennyt mitä lopussa tulisi tarkalleen tapahtumaan. Lopun tapahtumat etenivätkin todella nopeasti, ehkä vähän liian nopeasti. Paria viimeistä sivua oli hirveä lukea kun Bruno omana naiivina itsenään meni vankileiriin sisälle ja kuvasi tapahtumia hämmästellen eikä tajunnut oikein mitä oli meneillään. Lukiessa kuitenkin itse tietää asioista enemmän ja tulee kauhea olo kun alkaa miettimään mitä seuraavaksi varmaan tulee tapahtumaan. Varsinkin kohdassa jossa Bruno ja Shmuel siirretään kaasukammioon ja Bruno kuvailee tapahtumia pienen lapsen  näkökulmasta tajuamatta itse mitä on juuri tapahtumassa mutta lukija varmasti aavistaa mitä tulee tapahtumaan.

Kirja oli mielestäni ihan hyvä. Hieman ehkä jollain tavalla masentava ja varsinkin loppu on todella surullinen ja kauhea. Kirja herätti kyllä kaiken kaikkiaan todella paljon ajatuksia ja pisti miettimään asioita. Pidin siitä, että kirja oli kirjoitettu pienen lapsen näkökulmasta mutta välillä Bruno oli ehkä vähän liiankin naiivi ja joissain kohdissa se oli jopa hieman ärsyttävääkin. 

Kaikenkaikkiaan kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen

-Pinja-

Loppuajatukset

Kun sain kirjan luettua, minulle jäi hyvin surullinen olo. En olisi ikinä osannut arvata, että kirja oikeasti päättyisi niin surullisesti. Luultavasti en vain osaa ymmärtää, että tuohon aikaan onnelliset loput olivat todella harvinaisia. Ainoat ihmiset, jotka voivat ymmärtää, kuinka kauheaa oli elää tuohon aikaan, ovat he joilla on omakohtaisia kokemuksia.

Kirjan lopetus todellakin oli täysin arvaamaton. Itse ensimmäiset arvaukset lopetuksesta sain vasta toiseksi viimeisessä kappaleessa, jossa lopetus tapahtuukin. Huipennuksen surullisuudesta huolimatta se oli myös todella koskettava  ja opettavainenkin. Ihmiset lapsien mukaan ovat kaikki samanarvoisia. Heille tärkeää on vain se, että onko ihminen mukava.Kirjan opetus oli mielestäni, että ketään ei pitäisi tuomita vain hänen uskontonsa tai vaikka ihonvärinsä takia.

Brunon isä saa kirjan lopussa kunnon "opetuksen". Kun hän huomaa Brunon kadonneen hän tietysti aloittaa etsinnät. Hän oli itse aiheuttanut sadoille leiriläisille tilanteen, jossa joku rakkaimmista katoaa. Ennen kuin kyseessä oli hänen oma poika, hän ei ollut kuitenkaan ymmärtänyt, kuinka sanoinkuvaamattoman karmiva tilanne oikeasti on.  Siitä huolimatta, että kirja oli näin surullinen, olen silti tyytyväinen, että valitsimme juuri tämän kirjan.

Koska kirjan tapahtumat kerrottiin naiivin lapsen näkökulmasta, se tekee tarinan helpommaksi ymmärtää nykyajan ihmisille, me kun emme ole koskaan joutuneet kokemaan mitään niin hirveää. Vaikka kerronta tapahtuukin Brunon näkökulmasta lukija saa jatkuvasti ymmärtää enemmän rivien välistä. Siinä kohtaa varskinkin, kun tajusin mitä on tapahtumassa minulle tuli ahdistunut olo. En olisi halunnut jatkaa lukemista, mutta toisaalta en voinut kuitenkaan lopettaa siihenkään.  Luulen, holokaustin kuvailu olisi lähes mahdoton, vaikka kuinka hyvä olisikin kirjoittamisessa. 

Tämä kirjatyö oli minulle positiivinen yllätys. Jos emme olisi tehneet tätä työtä, voi olla etten olisi koskaan lukenut tätä kirjaa. Nyt voisin hyvin kuvitella lukevani toisiakin John Boynen kirjoja, koska tykästyin hänen yksinkertaiseen, mutta mielenkiintoiseen tapaansa kirjoittaa.

-Veera-

Ajatuksia kirjasta 2

Olen nyt lukenut suurimman osan kirjasta ja jäljellä on enään alle kolmasosa.Kirjassa vähitellen selviää uusia tapahtumia ja juonenkäänteitä. Tässä kohtaa kirjaa Bruno on löytöretkellään löytänyt itselleen uuden ystävän, Shmuelin, aidan toiselta puolelta ja käy salaa tapaamassa häntä. Tässä kohtaa kirjaa tapahtumatkin hyppivät välillä menneeseen aikaan sillä Bruno muistelee kaikkia aikaisempia tapahtumia ennen heidän muuttoaan Ausvitsiin, kuten esimerkiksi Hitlerin vierailua heidän luonaan. Tämä tapahtumien hyppely ei juurikaan vaikeuta lukemista vaan se ainoastaan valottaa enemmän kirjan juonta ja Brunon perheen taustaa. Minusta tämä on hyvä juttu, sillä se auttaa ymmärtämään kirjaa, sen juonta ja henkilöitä paremmin. 

Kirjan keskivaiheilla Bruno kertoo palvelijastaan Pavelista ja uudesta ystävästään Shmuelista ja siitä, kuinka onnettomia, laihoja ja surullisia he ovat ja tämä herättää surullisia tunteita lukijassa. Bruno on mielestäni tehty ehkä vähän liiankin sinisilmäiseksi kirjassa ja joissain kohdissa Brunon naiivius saattaa olla vähän ehkä ärsyttävääkin. Bruno on kuitenkin jo 9-vuotias mutta kirjassa hän ei oikein ymmärrä mistään mitään. 

Pidän siitä, että kirjassa vähitellen avataan juonta tarkemmin ja kerrotaan vähitellen lisää yksityiskohtia, mutta silti jännitys pysyy yllä koko ajan. Joissain kohdissa, kuten esimerkiksi Marian kertoessa Brunolle heidän tarjoilijansa Pavelin taustaa, jätetään tiettyjä kohtia kertomatta lukijalle. En ole varma miksi kirjoittaja on halunnut tehdä näin, ehkäpä jännityksen ylläpitämiseksi, mutta toivoisin että kohtia ei olisi jätetty kertomatta sillä olisin halunnut tietää kaikki kertomatta jätetyt asiat, mutta ehkä ne selviää myöhemmin.Toisaalta taas kirjaan jätetyt “aukot” jättävät lukijan päähän kysymyksiä ja olen ainakin itse huomannut jääneeni miettimään kirjan tapahtumia.

Olen pitänyt tästä kirjasta ja odotan innolla sen seuraavaa käännettä sekä sitä, mitä kirjan lopussa tulee tapahtumaan.

-Pinja-

Mietiskelyjä

Eräänä päivänä Bruno oli niin tylsistynyt Aus-vitsin kodissaan, että hän päätti, että oli vihdoin aika lähteä löytöretkelle. Juuri kun hän oli luovuttamaisillaan pitkän kävelymatkan jälkeen, hän näki kaukaisuudessa pisteen, joka herätti hänen mielenkiintonsa. Lähestyessään pistettä, siitä muovautuikin ihminen, Brunon ikäinen poika. Shmuel ja Bruno ystävystyivät ja siitä lähtien Bruno on vieraillut aidan vierellä lähes joka päivä.

Kirja on edennyt jo todella pitkälle, mutta jännitys siitä mitä lopussa tapahtuu on edelleen vahva, ellei jopa kasvanut. Kirjailija on alkanut tuomaan entistä enemmän esiin Brunon naiiveja puolia. Hän on vasta pieni poika eikä ymmärrä mistään mitään, vaan uskoo aina elämän hyvyyteen. Bruno on salannut vierailut Shmuelin luokse kaikilta, se oli ensimmäinen päätös minkä hän vaikuttaa tehneen itse, ilman isän tai jonkun muun vanhemman apua. Tieto ympäröivän maailman pahuudesta ei ole vielä iskenyt Brunolle, mutta uskon sen tapahtuvan tarinan edetessä.

Viettäessään aikaa yhdessä Smuelin kanssa Bruno on esittänyt ystävälleen paljon kysymyksiä. Suurin osa kysymyksistä ja lausahduksista ovat todella lapsenomaisia. Hän esimerkiksi toivoi voivansa itsekin käyttää yöpaitaa koko päivän, koska hänen siistit vaatteensa eivät hänen mielestään olleet tarpeeksi mukavat. Eihän 9-vuotias voi vielä ymmärtää kaikkea maailmasta, mutta olisin luullut Brunon olevan vähän "viisaampi". Mutta toisaalta Hitlerin aikana propaganda oli niin voimakasta, että ei pientä lasta voi syyttää niihin asioihin uskomisesta, varsinkin kun hänen isänsä on Hitlerin yksi luottomiehistä.

Kirja on ollut tähän mennessä todella mielenkiintoinen ja olen todella tyytyväinen kirjavalintaamme.

-Veera-