Kirjan lopetus todellakin oli täysin arvaamaton. Itse ensimmäiset arvaukset lopetuksesta sain vasta toiseksi viimeisessä kappaleessa, jossa lopetus tapahtuukin. Huipennuksen surullisuudesta huolimatta se oli myös todella koskettava ja opettavainenkin. Ihmiset lapsien mukaan ovat kaikki samanarvoisia. Heille tärkeää on vain se, että onko ihminen mukava.Kirjan opetus oli mielestäni, että ketään ei pitäisi tuomita vain hänen uskontonsa tai vaikka ihonvärinsä takia.
Brunon isä saa kirjan lopussa kunnon "opetuksen". Kun hän huomaa Brunon kadonneen hän tietysti aloittaa etsinnät. Hän oli itse aiheuttanut sadoille leiriläisille tilanteen, jossa joku rakkaimmista katoaa. Ennen kuin kyseessä oli hänen oma poika, hän ei ollut kuitenkaan ymmärtänyt, kuinka sanoinkuvaamattoman karmiva tilanne oikeasti on. Siitä huolimatta, että kirja oli näin surullinen, olen silti tyytyväinen, että valitsimme juuri tämän kirjan.
Koska kirjan tapahtumat kerrottiin naiivin lapsen näkökulmasta, se tekee tarinan helpommaksi ymmärtää nykyajan ihmisille, me kun emme ole koskaan joutuneet kokemaan mitään niin hirveää. Vaikka kerronta tapahtuukin Brunon näkökulmasta lukija saa jatkuvasti ymmärtää enemmän rivien välistä. Siinä kohtaa varskinkin, kun tajusin mitä on tapahtumassa minulle tuli ahdistunut olo. En olisi halunnut jatkaa lukemista, mutta toisaalta en voinut kuitenkaan lopettaa siihenkään. Luulen, holokaustin kuvailu olisi lähes mahdoton, vaikka kuinka hyvä olisikin kirjoittamisessa.
Tämä kirjatyö oli minulle positiivinen yllätys. Jos emme olisi tehneet tätä työtä, voi olla etten olisi koskaan lukenut tätä kirjaa. Nyt voisin hyvin kuvitella lukevani toisiakin John Boynen kirjoja, koska tykästyin hänen yksinkertaiseen, mutta mielenkiintoiseen tapaansa kirjoittaa.
-Veera-
Mukavaa, että kirjatyö osoittautui antoisaksi. :)
VastaaPoista